Piparimuffinit
Valion piparimuffini -resepti näytti niin maistuvalta, että oli avattava joulumakujen kausi jo Pyhäinpäivänä. Ikävä kyllä lopputulos ei aivan vastannut Valion kuvaa. Ainut muutos ohjeeseen oli, että jätin rusinat pois koska jäsen T ei syö niitä(kään). Taikina jäi aika jähmeäksi ja mieleni teki lisätä siihen vaikka 2 rkl maitoa parantamaan rakennetta. Mielestäni lopputuloksessa maistuu hieman jopa leivinjauhe, jota tulee ohjeeseen aika paljon (mutta taikina ei kuitenkaan kohoa mitenkään erityisen paljon). Ei nämä huonoja olleet, mutta olisi ihan mielenkiintoista kokeilla miten tuota reseptiä voisi tuunata hieman ilmavampaan suuntaan.
|
Ennen uunia |
Piparimuffinit, 12 kpl
100 g voita
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 prk maustettua rahkaa:vanilja
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl piparkakkumaustetta
2,5 tl leivinjauhetta
|
Valmiit muffinit |
Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri kevyesti vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon munat. Lisää rahka ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Annostele muffinipellin koloihin tai paperisiin muffinivuokiin ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Muffinit eivät saa kovin voimakasta väriä. Koristele halutessasi tomusokerilla.
Harrah's Casino - San Diego - Mapyro
VastaaPoistaHarrah's Casino. 강원도 출장샵 Map 시흥 출장샵 of Harrah's. Harrah's Casino 광명 출장안마 is one of the nicer hotels in San Diego, 고양 출장마사지 with 충주 출장안마 5 restaurants on site. Harrah's is close to